perjantai 27. helmikuuta 2015

Kunkku fiilis!

Tänään sen tein! Menin salille ekaa kertaa. Olipas jännää, mutta ihanaa.
Kävin ostamassa kortin jo päivällä, koska siihen aikaan kun mina olin menossa, ei vastaantotto olisi ollut enää auki. Se oli vielä se helppo osuus, kunhan täytin asiakastieto lomakkeen ja vingutin korttiani. Jännitys iski vähän ennen lähtöä.
"Joko mä uskallan mennä", kyselin mieheltäkin, kun hän oli tullut kotiin ja mä olin valmiina jumppavermeet niskassa. Ja niin sitä vain mentiin.



Salilla ei siihen aikaan ollut hirveästi porukkaa, mikä oli tietysti hyvä. Tuntui ensin kuitenkin vaikealta siirtyä pukuhuoneesta salin puolelle. Bongasin vapaa crosstrainerin ja menin siihen tekemään alkulämmittelyjäni. Sitten tuntui että jämähdän siihen! Suurin osa sen hetkisistä salilla olijoista oli nuoria miehiä ja se jos mikä on pelottavaa! Miten mä uskallan tonne niiden sekaan mennä kyykkäilemään :D Ei auttanut kuin vain mennä. Menin tekemään jumppasaliin vähän lisälämmittelyliikkeitä, askelkyykkyjä ilman painoja ja olkapäiden pyörittelyä. Yritin samalla miettiä että mitä hittoa täällä nyt tekis!
Ajattelin käyttää apuna vähän samaa kaavaa, mitä kotonakin ja käytin enimmäkseen vapaita painoja. Laitteet tuntuivat vielä pelottavilta. Saanhan niihin kuitenkin sitten ensiviikolla opastuksen. Oikeastaan ainoa laite mitä loppupelissä käytin oli alatalja hauiksille ja se crosstrainer.

Hyvät tsemppiviestit peilissä!


Nyt sai kuitenkin käyttää isompia painoja kuin kotona ja oli mukavaa saada lisää tuntumaa lihaksiin. Vaikka teinkin suht kevyesti vielä, etten ihan naama irvessä vääntänyt (paitsi haukkareita ehkä vähän ;) ) Piti antaa vähän armoa, kun tää oli semmoinen harjoittelu kerta. Naureskelin itselleni, kun olin ottavinani hyvän painoisen tangon itselleni kyykkyjä varten, enkä meinannut saada nostettua sitä hartioitteni päälle :D Onneksi keksin ihan itse hyvän tekniikan ja kukaan ei nähnyt ;)
Jännä nähä onko huomenna yhtään enempää lihakset kipeenä. Kotitreenien jälkeen lihaskipuja ei liiemmin ole tullut enää.
Mut jes! Jäi tosi hyvä fiilis ja ens viikolla sitten uudestaan. Meillä on huomenna tiedossa lapsivapaata ja vähän hippalointia, joten tän viikon liikunnat saattoikin olla tässä. Ellen jaksa huomenna mennä lenkille.

Tämmösen kuvan löysin! Vasen kuva on noin viisi viikkoa sitten otettu Jang Su tunnilla käydessä. Huomaako mitään eroa? Muutakuin hiustenväri? ;)

- Mia

torstai 26. helmikuuta 2015

Kekkulat kakkulat

Mä sain tänään hakea mun silmälasit! Olihan niitä saanutkin sen pari viikkoa odotella. Olin tilannut samalla kahdet lasit, kun sai samaan hintaan. Voi sitten vaihdella tyylin ja fiiliksen mukaan. Nää mun lasit on semmoset ettei niitä tarvitse koko aikaa käyttää, mutta saa jos haluaa. Ja arvata saattaa, että tänään mulla on ollut molemmat lasit vuorotellen päässä ;) Noihin tummempi sankaisiin oon tällä hetkellä mieltynyt ehkä vähän enemmän.



Tuntui vähän hassulta laittaa lasit päähän, maailma näytti pikkuisen erilaiselta linssin läpi! Varmaan menee hetki totutellessa. Mulla oli siis aiemmin ongelmia, mm. tekstin näkemisessä ja kauas näkemisessä. Pienet jutut sumenivat silmissä ja esimerksi teeveen tai kirjojen tekstit joutui inhottavasti "zoomaamaan". Nää oireet tuli joskus muutamia kuukausia sitten, enkä ollut edes tajunnut etten näe kunnolla, kun olin uskonut vain olevani niin väsynyt vauvan kanssa valvomisesta että silmissä sumenee :D Kuulemma raskaus/imetys (=hormonit) voi muuttaa naisen näköä, näin mulle ehkä on sitten käynyt. Onko jollekin muulle äidille käynyt näin? :)



Mä muuten soitin tänään itselleni ajan saliohjelman tekoon! Harmikseni se on vasta viikon päästä perjantaina, mutta nyt on ainakin aikaa valmistautua henkisesti. Ellen sitten mene jo aiemmin hakemaan kuukausikortin ja kokeilemaan ensin ilman ohjelmaa. Yritetään nyt sitä ennen vielä treenailla kotona, vaikka huomaakin, ettei inspistä tunnu enää löytyvän, kun ei ole haastetta. Haluan jo sinne salille. Uloskaan ei pääse lenkille, kun noi tiet on niin huonossa kunnossa (liukasta ja loskaa!), en uskalla mennä sinne taittamaan nilkkaani :D

- Mia

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kotoota kuntosalille

Mulla olis edessä salikortin hommaus tämän viikon lopulla ja pakko tunnustaa että jännittää! Mä meen sinne samalle salille, missä kävin niillä Jang Su tunneilla. Se vaikutti semmoiselta mukavalta, sopivan kokoiselta salilta. Lisäks siellä tuntui käyvän sellaista ihan tavallista porukkaa, kun on olemassa niitäkin saleja missä käy vaan kaikki pintaliitäjät tai superpumppaajat. Tonne tuntuis ajatuksena helpolta mennä. Tai siis, silti jännittää pirusti!



Mitä siinä oikeen sitten jännittää? Mä en ole edes menossa mitenkään ekaa kertaa salille, oon käyny tosi paljon elämäni aikana ennenkin. Ja tiedän, että jokainen joka käy salilla, keskittyy pääasiassa omaan treeniinsä, joten ei mua edes noteerata, tuskin pahalla ainakaan. 
Voisiko se olla joku mokaamisen pelko? Ehkä jos mulla olis joku valmis selkeä ohjelma heti mitä noudattaa, ei siinä olis ongelmaa. Musat vaan korviin ja suorittamaan. Mut entäs jos haluaa kokeilla jotain erilaista ja ei osaakaan. Alkaa vaan sähläämään jonkun laitteen kanssa. Sit nousis puna poskille aika äkkiä :D Mut kuinka vaarallista sekin olis? 
Mä muistan sitäpaitsi joskus yhdellä salilla, en osannut käyttää siellä olevaa jalkaprässiä ja kysyin vieressä treenaavalta tyypiltä, että voisko se näyttää miten se toimii. Ja se näytti, tosi ystävällisesti. Eli, mulla on positiivisia kokemuksia avun pyytämisestäkin.

Tätä mä en aio tehdä salilla! ;)


Kyllä mä jokatapauksessa aion olla rohkea ja kohdata tän jännityksen. Todennäköisesti se tuntuu vain ekalla, ja ehkä toisella kerralla. Samalla oon myös hirmuisen innoissani! Tänäänkin kun tein hauiskääntöjä noilla mun viiden kilon painoilla ja ne oli ihan liian kevyet. Eli lisävastus alkaa olla todella tarpeen tässä vaiheessa. 
Nyt täytyy vaan kattoa mikä päivä on hyvä, soittaisinko sinne ehkä ensin lisäinfon saamiseksi. Katotaa miten muijan käy! :P

- Mia


tiistai 24. helmikuuta 2015

Juoksun aloitus, mun vinkit

Mä ajattelin kirjoittaa tällasen tekstin, miten mun oman kokemuksen mukaan kannattaisi aloittaa juoksu. Mä oon elämässäni aloittanut sitä pariin otteeseen ja nyt toivon, että tämä on se viimeinen kevät (talvi) milloin aloitan. En ole siis itsekään todellakaan vielä mikään pro juoksija, mutta siihen suuntaan ollaan menossa :D Tai ei mua kiinnosta mitkään maratonit tai muut, mutta omaksi iloksi juokseminen on se mun juttu.

Mun  mielestä juoksu on aivan mahtava harrastus ja sopii tämmöiselle mutsille paremmin kuin hyvin. Juoksu on sellainen laji, missä kehityksen huomaa ihanan nopeasti. Voit juosta missä ja milloin vain, eikä aloitukseen tarvita kuin lenkkarit. Nekin mulla on ollu aloituksessa ihan sellaiset muutaman kympin lenkkarit ja parempiin on tarkoitus sijoittaa vasta sitten kun juoksu alkaa sujua multa kunnolla. Niin ja juoksutrikoot on kivat kans :) Ja kuten muissakin treeneissä, musiikki on se yksi tärkein osa, niin tässäkin. Etsi itsellesi tsemppaavat juoksubiisit kuunneltavaksi!



 Mä aloitan niin, että lähden vain lenkille ja aloitan hölköttelyn. Pitää keskittyä hengitykseen, nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Yleensä ensimmäinen ongelma on tottumattomuus, alkaa pistää kylkeen ja hengitys ei kulje. Nää on ainakin mulla, menny ihan muutaman lenkin jälkeen pois. Siinäkin kohtaa mahdollisimman hidas vauhti ja hengittäminen auttaa. Viime syksynä ekoja kertoja juostessani mulla tuli myös penikat ihan mahdottoman kipeiksi. Yritin venytellä niitä, mutta uskon että siihenkin auttoi vain juokseminen ja hidas tahti. Nyt aloittaessani uudestaan tätä ongelmaa ei ole ollut.



Jossain neuvotaan aloittamaan ihan kävelyllä ja vaikka minuutti juoksua välillä. Se voi ollakin ihan fiksua! Mä oon vaan ite niin malttamaton, että alan aina suoraan juosta. Ja juoksen niin kauan kuin jaksan, ekoilla kerroilla se saattaa olla 10min. Viime tiistaina meni suoraan 30 min, mutta luulen viime syksyn juoksuilla olleen jotain tekemistä asian kanssa. Ja se lihaskunto mitä olen tehnyt viime viikkoina.
Mä luulen, et ihminen on joko juoksija tai ei, mutta sitä ei voi aina tietää etukäteen. Minäkin löysin lajin vasta aikuisiällä, lasten jälkeen. Kokeilemalla sen tietää :)

Ja mun isä antoi joskus mahtavan vinkin, "Vauhti tappaa, ei matka" :)

- Misu


Mielikuvien käyttö treenaamisessa


Viime lauantaina siellä Jang Su tunnilla ohjaaja painotti mielikuvien tärkeydestä harjoittelussa. (Tai tietenkin myös muilla elämän osa-alueilla)
Hän käytti vertauskuvaa, että kävelet esimerkiksi portaita viidenteen kerrokseen ja toisen kerroksen jälkeen alkaa tuntua raskaalta ja ajattelet vain sitä kuinka raskaalta se tuntuukaan. Se tuntuisi samalta kuin joku heittäisi joka askeleella lyijypainoja reppuun. Entäs jos käännät ajattelumallin ja ajattelet, että puoliväli jo, ihan kevyttä!

Mä olin itsekin käyttänyt mielikuvia aiemmin, mutta tuon tunnin jälkeen olen lisännyt niiden käyttöä. Yhtenä kertana punnertaessa (on siis mulle tosi raskaita liikkeitä), tuntui etten jaksa näitä 20 toistoa ( no oli kuitenkin jo kolmas sarja menossa ). Mä rupesin ajattelemaan, että entäs jos tässä olisikin kyse kilpailusta ja mä voittaisin miljoona euroa jos teen ne toistot loppuun. Kyllähän mä silloin jaksaisin, ihan väkisin ja sinnikkyydellä! Arvatkaa ärsyttikö kun oikeasti ei noussut enää toiston 19 jälkeen :D Oli pakko tehdä se yksi toisto vielä perään, mutta miljoona euroa jäi saamatta.

Kasvaako haba ajatuksen voimalla? 


Aloin harjoittelemaan lankkua ja sen kohdalla huomasin myös yhden päivänselvän jutun. Kuka muu tuijottaa sekuntikelloa samaan aikaan? Mä en enää, ne sekunnithan kuluu kuin hidastetussa filmissä! Laitan kyllä sekkarin pyörimään, jotta voin seurata edistymistä, mutta en enää tuijota sitä, vaan keskityn liikkeeseen. Kuuntelen musiikkia, ajattelen biisiä, laulan mukana ajatuksissani, mietin miltä mun kehossa ja lihaksissa tuntuu, hengitän. Vilkaisen kelloa; 00:52, kohta minuutti, polttaa, polttaa! Mut mä jaksan. Mä saatan joskus tsempata itteeni ihan ääneenkin! Tosin vain kotona ;) "Hyvä minä! Jes! Mä pystyn tähän! Nousee nousee!" Ja se toimii :) Ja tulee muuten hieno fiilis myös kun rikkoo edellisen ennätyksen.

Joskus siis käytän menetelmää, että oikein keskityn liikkeeseen ja tuntemukseen ja toisinaan pyrin olemaan ajattelematta itse liikettä, kipua ja tuskaa ja yritän kääntää ajatuksen muualle. Joskus saatan vaikka kyykyissä ihan miettiä sitä takapuolta mikä sieltä alkaa kuoriutumaan, kuvittelen itseni uusissa housuissa tai kesällä biitsillä. Kaikki mielikuvat sallitaan,  mikä vain itsellä toimii! Jos et ole vielä kokeillut, suosittelen, mielessä on voimaa! ;)

- Mia



maanantai 23. helmikuuta 2015

Teetä ja teeleipää

Tää on ollu ihan oikea maanantaipäivä, semmonen ku mikää ei onnistu ja kaikki ärsyttää. Ja siitäkin huolimatta, että aurinko jaksoi paistaa pilvien lomasta ja olin ihan varma, että hyvä päivä tästä tulee!
Herättiin puoli seitsemältä, vauva teki tarpeensa lattialle ja astuin sen päälle ( jep ), pikkusormi jäi pyykkitelineen väliin, netti ei toimi, potkaisin varpaat hyllyyn ( ai hitsi ) Ja lista jatkuisi kaikenlaisella ärsyttävällä pikkuvastoinkäymisellä, jotka tavallisena hyvänä päivänä ei tuntuis miltään.

Keitä kuppi teetä, neuvoi mun veli. Okei ja leivonpa lisäksi teeleipää, pitkästä aikaa. Se oli jo eilen mielessä, kun ajattelin tehdä sitä vauvalle, joka ei suostu syömään puuroa enää. Niinkuin semmoinen puurohiutaleversio. Ja tästä tuli sitten ruisteeleipää:



2dl ruispuurohiutaleita
2,5dl ruisjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria, joka mun piti korvata hunajalla ja jonka tietysti unohdin kokonaan
1dl maitoa
1dl vettä
n. 50g voita, olisin käyttänyt oliiviöljyä, jos sitäkin olis ollut

Läntätään leivinpaperille. Minä tein yhden ison leivän, sinä voit tehdä vaikka kaksi pientä :) ja n.15 minuuttia pastoaikaa, 225 asteessa. Minä unohdin katsoa kelloa, otin ulos ennen palaneen käryn hajua. Nautitaa vihreän teen kanssa.


Illalla odottaa treeni, päivä näyttää koko ajan paremmalta. 

- Mia

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Viikkoraportti 2


On toisen viikkoraportin aika! Tai ensimmäinen virallista laatua. Tänään sain värvättyä miehen ottamaan nää viralliset kehityskuvat. Täytyy kyllä sanoa, että onpa tosi imartelevaa :D En usko että kukaan voi näyttää oikeesti kauheen hyvältä pönöttäessä tolla tapaa tönkkönä, mutta eihän se nyt olekaan tässä pääasia. Harmi, ettei mulla ole sieltä alkuajoilta oikein kunnollisia kuvia vertailuun, mutta niitä tulee sitten ajansaatossa myöhemmin.
Oli niin pirtee aamunaama, että koin paremmaksi korvata sen tolla söpöllä auringolla :D

Ja viikon treenithän sujui sitten näin:

Maanantai: Lepopäivä
Tiistai: Koko kehon lihaskunto kotona, luistelua
Keskiviikko: 30 minuutin juoksulenkki
Torstai: Lepopäivä
Perjantai: Koko kehon lihaskunto kotona ja 15min hölkkä. Löytyy myös täältä
Lauantai: Jang Su 1 tunti
Sunnuntai: Lepopäivä

Keskiviikon juoksulenkki oli ensimmäinen viime syksyn jälkeen ja yllätyin siitä kuinka hyvin se loppupelissa sujui. Ilmeisesti lihaskunnon harjoittamisesta on ollut hyötyä, eikä tuntunut jaloissa raskaalta. Välillä saattoi hieman pistää kyljestä, mutta sen sai aikalailla kuriin keskittymällä hengittämään ja hidastamalla tahtia. Pääsin jossain vaiheessa ihan jopa siihen kuuluisaan flowfiilikseen!
Myös toinen viikko herkutonta helmikuuta sujui oikein mukavasti, eikä mielitekoja ole ollut. Maanataina oli tarjolla laskiaispullaa ja lauantaina synttärikakkua, mutta pystyin kieltäytymään ystävällisesti. Mies on myös tukenut minua syömällä itse mm. popcornit kaapista, minä tyydyin haistelemaan voipoppareiden tuoksua :D 

Ensiviikolla viimeinen herkuttomuus viikko, hyvältä vaikuttaa!

- Mia


Päivän ruoka

Tällä kertaa vuorossa tänään kehittelemäni resepti. Tää on tehty ihan siltä pohjalta mitä kotoa löytyy ja että se olisi terveellistä ja lapsillekin maistuvaa. Se joka ei jaksa pilkkoa kasviksia, laittaa tahtomansa pussin wokvihanneksia pakastimesta, mutta tuoreista tulee tietysti parempaa :)



Tarveaineet: ( n. 4-5 annosta )
300g kanasuikaleita (maustamattomia)
1 paprika
1 sipuli
pätkä kesäkurpitsaa
3 porkkanaa
kolme kiekkoa täysjyvä nuudeleita
1 l vettä
1 kanaliemikuutio
Cayennepippuria
Suolaa



Pilkoin ensin porkkanat ja heitin ne oliiviöljyyn pannulle. Lisäsin pian kanasuikaleet mukaan paistumaan. Sillä aikaa pilkoin muut kasvikset ja kun kanasuikaleet olivat kypsyneet lisäsin nekin sekaan. Ripautin mukaan cayennepippuria ja suolaa. Sikke Sumarin sanoin; kasvikset saivat hieman "antautua", eli niitä ei tarvitse kypsentää kovin pitkään. Sitten lisäsin veden, kanaliemikuution ja nuudelit. Kun vesi alkoi kiehua, annoin olla hellalla sen aikaa että nuudelit olivat pehmenneet. Valmis!



Ohje on tosiaan lapsiystävällinen ja jos olisin tehnyt sen ihan vain itselle ja miehelle, olisin ehdottomasti lisännyt esimerkiksi chilirouhetta ja currya. Kasviksethan tässä ruoassa voi olla mitä vain, mikä itselle maistuu. Tärkeää on, ettei niitä kypsennetä liikaa ja jää se semmoinen pieni suutuntuma :D Kasvisten maku tuli ihanasti esille, porkkanan ja sipulin makeus muunmuassa :)



Näin meillä 1-vuotias syö :D

lauantai 21. helmikuuta 2015

Hei vierailija :)

Sain ystävällisen kommentin blogiini, jossa huomautettiin ettei blogiini ole mahdollista kommentoida anonyyminä. Kiitos siitä, asia on nyt korjattu ja kuka tahansa pystyy nyt kommentoimaan :)
Joten vierailija, satunnainen tai vakituinen lukija, jätä itsestäsi puumerkki, kommentti, mielipide tai vaikka ihan pelkkä hymynaama jos tykkäsit tai jotain muuta jos kenties et tykännyt? Ilahdun jokaisesta kommentista ja se inspiroi myös jatkamaan :)



Postailemisiin ja kommentoimisiin !! ;)  - Misu




Miten sujuu?

Elämä ilman ruokapäiväkirjaa? No hyvinhän se sujuu, yllättäen! Ainoa, mikä tässä nyt on koitunut ongelmaksi on kyläily. Olen tosiaan kotiäitinä ja saatamme poikieni kanssa viettää joskus usemmmankin tunnin/koko päivän esimerkiksi mummolassa. Miten siellä tai jossain muualla olisi fiksua hoitaa säännöllinen terveellinen ruokailu?

Olen toistaiseksi lähtenyt liikkeelle siitä, että tämä ei ole niin vakavaa, etten voisi syödä äidin tekemää makkarasoppaa, mutta nyt on käynyt mielessä, että olisiko noloa ottaa jotain omia eväitä mukaan? Ei nyt sentään mihinkään fittness tyyliin muovipurnukat kainalossa, mutta omat rahkat, hedelmät? Sellaista, mitä tietäisin, ettei kylässä voi saada. Eikö mulla ole siihen tavallaan oikeuskin, mun elämähän tämä on ja onhan esimerkiksi vauvallekin joutunut ottamaan omia eväitä mukaan, miksei mammallekin?
Kylässä mulla käy usein niin, että ensinnäkin unohdan juoda vettä ja toinen ongelma on ruokailuvälien pidentyminen. Kahviakin on pakko lipittää. Siitä seuraa tietenkin epämukava olo vatsaan ja lopulta kotona tuntuu, että koko ruokarytmi on ihan pyllyllään ja ei enää tiedä mitä kotona söisi. Herkkuhimotkin iskee tietysti helpommin.
Syönkö sitten vielä illalla sen lämpimän ruoan, mikä jäi väliin ja jouduin korvaamaan voileivillä tms välipaloilla? Esim tänään tuntui että söin koko päivän pelkkää leipää! Ja inhottava olohan siitä tulee. Vesiongelman ratkaisin ottamalla oman juomapulloni mukaan, ei sillä ettei kylässä saisi vettä, mutta sillä tapaa sen muistaa helpommin!

Välipalasmoothie mukaan kyläilyreissulle? Noloa vai fiksua?


Musta tuntuu, että oon jotenkin nyt niin tosissani tän homman kanssa, etten tahtoisi minkään pilaavan tätä. Tiedättehän, kun on saanut moodin siihen että terveellinen ruoka maistuu hyvältä ja siitä tulee hyvä olo ja alkaa saavuttamaan tuloksia, niin ei tahtoisi luopua siitä fiiliksestä.
Toisaalta, voisihan sitä ihan rohkeasti kokeilla. Ehkä jos en itse tee asiasta numeroa, niin ehkä kukaan muukaan ei kiinnitä asiaan sen suurempaa huomiota. Tekisin asiat omalla tavallani ja jos kyläily aika pitkittyy useampaan tuntiin, niin sitten vain varustautuisin tarvittavilla ruoka-aineksilla!

Osaako kukaan samaistua? Oonko ihan pöhkö miettiessäni tämmöisiä? :D

perjantai 20. helmikuuta 2015

Perjantai hikoilua

Kaukana on ne päivät kun viikonloppuna valmistauduttiin ihan johonkin muuhun kuin treenaamiseen. Nykyään ei aina edes tajua, että on perjantai, kun ei siinä ole mitään ihmeellistä :D



Mä sitten treenasin kuitenkin tänään, vaikka yöllä tuntui kitalaessa. Pistän sen kuitenkin tupakan piikkiin ja kun mun olo on ollut ihan mainio loppupäivän, niin ajattelin kokeilla. Nyt mä myös kirjasin ylös mitä tein, vaikka oli kyllä vähän vaikeuksia muistaa, kun tein sen vasta suorituksen jälkeen. Mä en sitten tosiaan tiiä kaikkien liikkeiden oikeita nimiä, joten selostan silleen omalla tavalla, toivottavasti kuitenkin ymmärrettävästi! Ne liikeet mitkä olen kirjoittanut pareittain olen tehnyt "kiertoharjoitteluna".



Tämmönen setti:

Perus jammailu lämmittelyä parin biisin ajan.

Ensin askelkyykyt, 5kg painot, 3x20/jalka
Olkapäät (nostin painot yhtäaikaa ylös), 5kg painot, 3x20

Pohkeet, 5kg painot, 3x20
Hauiskääntö, 5kg, 3x20

Yhden jalan kyykky, ilman painoja, 3x20/jalka
Ojentajat, 5kg, 3x12

Vipunosto yhdella 5kg painolla, 3x20

1 min lankku

Vatsarutistus, jalat 90 asteen kulmassa ylhäällä, 3x40

Naisten punnerrus, 20, 15 ja 20 kertaa
Teräsmies 3x20

Noustaanko täältä enää ylös?


Lähdin vielä vartin palauttavalle hölkkälenkille ja jäi muuten huonot fiilikset viimeistään tonne loskasäähän!
Illan kruunasi lämmin kylpy ja muistin tällä kertaa jopa venytelläkin myöhemmmin! :)

- Mia



torstai 19. helmikuuta 2015

Joka päivä voi aloittaa alusta

Me ollaan kaikki vaan ihmisiä, eikä elämänmuutoksen tekeminen ole aina helppoa hommaa. Itseasiassa se on enemmän haastavaa kuin helppoa!
Kaikilla on varmasti ne omat vanhat tavat joista on välillä todella vaikea luopua. Mulla se on toi pirun tupakka. Ja siihen mä oon sortunut tän viikon aikana.
Tää aamu oli jotenkin vaikee, yöunet oli huonot ( no ne on kyllä melkein joka yö) ja vauva herätti mut aikaisin. Niimpä mun aamun aloitti tänään se vanha tapa, tupakkaa ja kahvia. Ja voi että voi pientä ihmistä pänniä! Valintojen maailma, välillä on vaikea pysyä päätöksessä ja tehdä joka kerta ne oikeat valinnat. Sitten kun vielä alkaa huomaamaan niitä huonojen valintojen seurauksia, niin harmittaa vielä enemmän. Mulla on tiistain jälkeen (joka siis oli se mun eka sortumis päivä) mennyt muutama tupakki päivässä. Luulen, että ihan sen vuoksi, mulla on taas tuntemuksia kitalaessa/kurkussa. Alkaako joku flunssan tapainen taas yrittää päälle?



Tässä tilanteessa alkaa ensin ajatella vain, että tyhmä, tyhmä minä! Nyt jos tulen kipeäksi, joudun taas pitämään treenitaukoa ja sitä kautta tavoitteiden tavoittelu pitkittyy. Ja kaikki on ihan omaa syytä. Mutta se lohduttaa, että oikeasti tän homman avaimet on ihan mun omissa käsissä, niin hyvässä kuin pahassakin. Mulla on kaks vaihtoehtoa; Masentua täysin ja heittää ranttaliksi, "millään ei oo mitään väliä, peli on menetetty", tai sitten myönnän tappioni ja aloitan alusta.
Mä olen päässyt jo sen verran eteenpäin, että alusta aloittaminen on vähän helpompaa, se tapahtuu yleensä joko saman päivän tai viikon sisällä. Vertaan tätä riippuvuutta karkin kanssa, että nekin jotka eivät ole koskaan tuohon kamalaan syöpäkääryleeseen koskeneet, ymmärtävät myös. Mä pystyn olemaan helpostikin ilman, jos tupakkaa ei ole tarjolla Sama homma on karkin kanssa ja joku muukin osaa ehkä tähän samaistua. Mun ongelma on, kun vaikeassa tilanteessa ostan sen askin, niinkuin tiistain tein; En voi olla polttamatta sitä loppuun. Joku toinen voi kokea saman tunteen karkki- tai sipsipussin kanssa, se ryökäle huutelee sua siellä kaapin perällä!

Noh, miten mun aamu sitten jatkui? Mä tein itselleni ruispuuroa, heitin raejuustot ja punaherukat sekaan ja otin toisen kupin kahvia. Askini loppui ja nyt mä rukoilen kaikkia elämäntapamuutos jumalia antamaan mulle voimia olla ostamatta sitä enään. Ja näin se homma etenee.

Kuka tuntee saman tuskan? Kenties saman tai vastaavan riippuvuuden kanssa?


Tavoitteeni

Niin näitä tavoitteitaki vois olla ihan hyvä pohtia, tässä kun vielä ollaan matkan alussa. Jossain teksteissä olen vähän sivunnutkin aihetta, mutta tehdäänpä nyt ihan oma postaus sille.

Kuten aiemmin jo mainitsin, että vaikka kirjaankin mittani ja niiden muutokset ylös, en osaa niiden suhteen asettaa tavoitteita. Joskus aiemmin päämääränä oli aina saada paino tietenkin aina vain alemmas, mutta nyt viisastuneena en siihen automaattisesti tähtää. Toki mulla on mielessä jonkunlainen painon pudotus, mutta kiinteytyminen on suurempi tavoite, niin on vaikea ajatella mikä tavoite paino voisi olla. Uskon että oma hyvinvointipainoni pyörii jossain 60 kilon hujakoilla. Se on minulle myös semmoinen painoindeksin puoliväli, eli ihan varmasti hyvä lukema. Myönnän kyllä, että vanhoista ajoista johtuen mulla on paha tapa käydä lähes joka päivä puntarilla, vaikka tiedän, ettei siitä mitään hyötyä ole. Siinä voisi toki olla yksi tavoite, että saisin vähennettyä vaa'alla käyntiä kerran viikkoon tai jopa harvemmin :) Mutta ei pohdita sitä enempää, koska tahdon tosiaan pitää tän paino asian sivuseikkana. Blogiin ajattelin kirjata mitat kuukausiraportin yhteydessä.



Toinen tietenkin konkreettisesti kehityksestä kertova on sitten ihan mittanauhan lukemat, joita kirjaan ylös myös. Niitä sentään osaan olla ottamatta jatkuvasti ja olen pitänyt semmoista paria viikkoa välinä. Mutta niidenkin kanssa on vähän sama kuin tossa painossa. En osaa ajatella, että tahdon noin ja noin monta senttiä pois vyötäröltä jne. Tavallaan olen mielestäni jo "ihan hyvän kokoinen", mutta siinä päästään siihen tärkeimpään tavoitteeseen, nimittäin kehonkoostumuksen muutokseen.
Suurimmat "ongelma-alueet", mulla on nää perinteiset vatsa ja reisi-peppu osasto. Ja vatsassakin vain tietysti raskauden aiheuttamat jäljet. On mielenkiintoista nähdä, onko sille enää mitään tehtävissä vai onko alavatsani tuomittu jonkunlaiseen ikirasvaan joka ei lähde kuin kirurgin pakeilla. Mä en kuitenkaan tavoittele mitään näkyvää sixpackiä vaan jotain... Jotain! :D Kaikenkaikkiaan kehon ulkonäön kannalta olen vain utelias näkemään, mitä tästä vartalosta voi saada aikaiseksi.



On mulla muitakin kuin pinnallisia tavoitteita, tuntuu vaan, että niitä on jo kerinnyt saavuttaakin. Siis hyvää oloa, virkeyttä, jaksamista. On ihanaa kun ruoan jälkeen vatsa pysyy litteänä ja ylimääräiset turvotukset ovat vähentyneet selvästi! Se perimmäinen tavoitehan on tosiaan tehdä tästä ihan elämäntapa, että liikunta pysyisi osana arkeani, eikä tulisi enää niitä usean kuukauden laiskuusjaksoja. Toivon että tämän myötä saan lisää terveyttä elämääni, että liikunta ja hyvä ravinto tuo myös semmoista henkistä tasapainoa ja itsevarmuutta.
Sitten on muuten niitä liikunnallisia tavoitteita, että kunto kasvaa, lenkit sujuisi paremmin, painoja jaksaisi nostella enemmän. Ja ihan tän blogin kautta, että innostaisin jotakuta muuta tai toimisin semmoisena virtuaalisena tsemppaajana! Semmottista :)


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Huono omatunto?

Tunteeko muut äidit tän fiiliksen? Huono omatunto oman treeniajan ottamisesta? Mä jo eilen kirjoitin niistä mun kotitreeneistä ja sen kuinka välillä teen kiertoharjoitteluna liikkeitä säästääkseni aikaa. Mistä se tunne tulee, että kun harrastaa liikuntaa useammin kuin kerran viikossa, olisi se jotenkin väärin ja pois perheeltä?
Mä kuulen päässäni kaksi ääntä yhtä aikaa, sen kuinka mulla on oikeus ottaa omaa aikaa ja tää kaikki tekee hyvää mulle ja sitä kautta koko perheelle. Samaan aikaan joku pieni ääni siellä takana potee huono omaatuntoa, kun niin itsekkäästi teen omaa juttuani, enkä vietä sitä lyhyttä aikaa perheen kanssa. Tuntuu, että välillä oikein anteeksipyydellen selittelen miehelle, että kuinka tärkeää ja ihanaa musta on liikkua ja kiittelen kuinka ihana hän on, kun hän viettää sen ajan lasten kanssa. Joo, tiedän, hullua!
Vaikka onhan se niin, että tunnen kyllä suurta kiitollisuutta sitä kohtaan, että mulla on mies joka "antaa" mun harrastaa ja sitten kuitenkin tuntuu hölmöltä, että enhän mä edes olisi sellaisen miehen kanssa joka jollain tavalla kyseenalaistaisi mun tarpeet ja oman ajan! Toki sekin voi vaikuttaa, kun ekan lapsen kanssa olin yksinhuoltajana ja mulla ei ollut tätä itsestäänselvyyttä ja osaan sitä kautta arvostaa eri tavalla.

Ajatellaanpa nyt järjellä. jos mun liikuntaan menee keskimäärin neljä tuntia viikossa ja sen vuoksi olen sen lopun ajan paljon virkeämpi ja osallistuvampi, niin eikö tää ole oikeastaan vain takaisinpäin. Pelkkää plussaa. Musta tuntuu että oon viime aikoina voinu ihan naurettavan hyvin, ja nauttinut kotiäidin roolistakin ihan eri tavalla. Ennen niin tuskalliset ulkoilut lasten kanssa on nykyisin päivän piristyshetkiä, eikä kotityötkään tunnu ylitsepääsemättömän raskailta. Ja puhumattakaan siitä, mitä tää tekee mulle naisena, vaimona ja tän parisuhteen osapuolena.

Pirtee vaimo


Asiat näkyy aina uudessa valossa kun niistä puhuu tai kirjoittaa. Ehkä mäkin tän kirjoituksen myötä jätän nämä ikävät ajatukset taka-alalle ja jumppaan hyvällä omalla tunnolla. "Koska olen sen arvoinen" :D
Kuka muu tunnustaa pohtineensa tämmöisiä?


Kotitreeniä

Vuorossa kertomus siitä miten mä nyt oon tässä kotona treenaillu.
Mulla ei oo vielä ollut mahdollisuutta investoida salikorttiin, vaikka se siintääkin siellä haaveissa. Toisaalta se ei oo vielä haitannut, koska mun mielestä kotona on ihan hyvä aloittaa. Mulla on tosiaan ne kevyet kolmen ja viiden kilon käsipainot.
Mä oon halunnut aloittaa tarpeeks kevyesti, ettei innostus loppuisi heti alkumetreillä. Hyvin oon onnistunutki! Kyllähän alussa oli lihakset todella kipeet ja monta päivää, vaikka kevyesti aloittikin. Varsinkin takareidet mulla oli semmoiset jumittajat että ärsytti! Mutta nyt esimerkiksi eilisen treeni jälkeen, jota pidin jo vähän kovempana kuin aiempia, mulla on just semmoinen sopiva tuntuma jokaisessa lihaksessa.

"Vaihdoin salia"! Eteisestä makkariin ;)


Mistä mun kotitreeni sitten muodostuu?

Nyt oon tehnyt yleensä ihan koko kehon treenin kerralla ja aikaa mulla menee vaihtelevasti noin tunti. Musiikki on ihan ehdoton, ilman sitä en pystyisi kotona treenaamaan.
Mä aloitan semmosella lämmittelyllä, mitä keksin ihan päästä. Jotain paikallaan marssia, käsien pyörittelyä, nyrkkeily liikkeitä, jalkojen nostelua tai vaikka tanssia ja hyppelyä. Tälläistä jatkan pari-kolme biisiä, niin että tunnen kropan lämmenneen.

Teen usein rankimmat liikkeet ensin alta pois. Askelkyykyt, tavan kyykyt, olkapäät. Kuitenkin mun inhokki liikkeen (joka on siis yksi mulle niitä rankimpia) punnerrukset jätän aina ihan viimeiseksi. Jää sitten treenin loppuessa sellainen fiilis, että on antanut kaikkensa!
Saatan tehdä liikkeitä kiertoharjoittelu tyyppisesti, esimerkiksi kyykkyjen lepotauolla ojentajia ja tämä ihan ajan säästön kannalta ja hyvän lämmön ja hien ylläpitämiseksi.

Muutenkin teen liikkeet vähän fiilispohjalta vielä toistaiseksi. Pyrin treenaamaan kaikkia lihaksia monipuolisesti vaihtelemalla liikkeitä ja pidän tärkeänä treenata niitä omia heikkoja alueita. Eli mielestäni pitää tehdä just niitä inhokki liikkeitä! On hienoa huomata kehittyvänsä, jos ensin ei jaksanut punnertaa vaikka kuin 12 kertaa per sarja, nyt menee 3x20 ja viimeiset toistot menee sinnikkyydellä välillä tuskasta huutaen :D

Seuraavilla kerroilla ajattelin tosiaan aloittaa liikkeiden ja toistojen ylöskirjaamisen ja voisin niitä tännekin sitten laittaa :)

Treenaatteko te mieluummin kotona vai salilla? Tuleeko kotona tarpeeksi rankka treeni?

tiistai 17. helmikuuta 2015

Ruokapäiväkirja hommia

Tai ennemminkin siitä luopumista! Mä olen siis todennut ruokapäiväkirjan käytön hyväksi apuvälineeksi, aina silloin kun on pitänyt palata ruotuun. Niin tein jälleen silloin nelisen viikkoa sitten, kun joulu ja uusi vuosi oli jäänyt päälle. Se sopii mulle hyvin, koska rakastan asioiden ylös kirjaamista, luetteloimista ja kaikkien suunnitelmien tekoa. Samaan tapaan teen meidän perheelle joka kuukausi budjetin. Joten en voi tietenkään sanoa, että ruokapäiväkirjan pito toimii kaikilla, mutta jos kokeilee, ei siinä mitään häviä.

Mun yleisin välipala, rahkapurkki ja marjat tai hedelmät, tässä molempia :D


Mutta nyt mulla on uusi haaste, nimittäin ajattelin lopettaa, tai siis lopetinkin jo sunnuntaihin ruokien ja juomien ylöskirjaamisen. Pidän tätä testinä, olenko mennyt neljä viikkoa "hauki on kala"-menetelmällä vai onko ruokarytmi ja juominen jäänyt yhtään tavaksi. Helppoahan se on katsoa, että juo ja syö oikealla tavalla, kun voi tarkistaa vihkosta milloin söi ja miten paljon on kulunut jo vettä.

Nyt  mä yritän keskittyä kuuntelemaan mun kehon viestejä, milloin mulla on nälkä, mitä mun tekee mieli ja miksi. Mä haluaisin päästä semmoseen "tilaan", että kaikki menisi luonnollisesti, miettimättä. Että tästä hommasta tulis oikeesti elämäntapa! Aion nyt keskittyä pikkuhiljaa treenien ja niiden etenemisen kirjaamiseen.

Meillä syödään aika perusruokaa, mutta tykkään keksiä omia reseptejä, kuvassa peruna-parsakaali-pinaattipyree, jonka joukkoon laitoin vähän voitakin. Raejuusto lihapullat keksin Jutan superdieetti ohjelmaa katsomalla :D


Aamut on kyllä helpoimpia, heti herätessä on oikeesti nälkä ja oikeesti tuntuu, ettei aamu lähde käyntiin ilman isoa lasillista vettä. Arjen touhuissa saattaa välillä ruokaväli pidentyä ja se on ehkä se pahin sudenkuoppa, silloinhan se herkkuhimo helpoiten iskee. Täytyy pitää vaan huolta, että kotona on aina ruokaa tarjolla. Tai jotain helposti valmistettavaa :) Mun mielestä helppo arkiruoka on oikeesti vaan paistettu jauheliha, pasta/peruna ja salaatti, sitä meillä syö perheen pieninkin ja iso mies. Pikaruokaa :D

Myös ruoan kuvaaminen on mulle mieluinen harrastus, ensin syödään silmillä :)


Pitääkö muut ruokapäiväkirjaa tai oletteko kokeneet sen käytännölliseksi? Vai onko joku muu tapa mitä käytätte? :)

- Misu


Love your body

Mä en yleensä harrasta tommosia englannin kielisiä klisee otsikoita, mutta tähän tuo sopii. Vai vaihetaanko; Rakasta vartaloasi. Siinäpä muuten hyvä ja haastava kehoitus. Kuinka vaikeaa meille naisille voi olla rakastaa omaa vartaloaan, ihan oikeasti. Miten paljon on tekijöitä ja muuttujia, mitkä vaikuttavat suhtautumiseen vartaloaan kohtaan. Nykyään ei todella ole helppoa, kaikkien näiden "vaatimusten" keskellä. Olen iloinen, että silloin ku mä olin nuori, ei ollut olemassa instagramia tai facebookia. Nykyään en voisi elää ilman instaa ja niitä ihania kuvia, mutta mitä se kuvatulva kaikista niistä ihanista nuorista hoikista tytöistä tekee nykyteinien itsetunnolle? Jollekin ei tietysti mitään, mutta toiselle vähän epävarmemmalle sellainen voi olla tuhoisaa. Tän ikäisenä osaa suhtautua jo eri tavalla, tyytyä ihailemaan ja ymmärtää myös sen, että kaikki mitä näkee ei välttämättä ole totta.



Mä olen ollut sellainen onnellinen nuori, että pääsääntöisesti olin aina tyytyväinen niin vartalooni, kuin ulkonäköönikin muuten. Vanhempana kehon rakastaminen on ollut ajoittain hieman vaikempaa. Jokainen äiti tietää mitä raskaus tekee vartalolle ja mitä tuntemuksia se kenessäkin aiheuttaa. Joillakin ahdistusta ja sitten voi käydä myös niin, että tuntee itsensä vihdoin naiselliseksi ja kauniiksi.
Mulla on kaksi kokemusta, joista ensimmäinen oli se ahdistus ja toisella kerralla suuri täyttymys siitä, että vitsi mun vartalo on upea! Toki kahden raskauden jättämät jäljet aina vähän harmittaa jollain tasolla. Raskausarvet ja vatsan löysä nahka.
Mä oon nyt vuoden ajan opetellut ihan tietoisesti olemaan sinut mun kropan kanssa. Tää on mun ainoa kroppa, tää toimii niinkuin pitää, mä oon saanut kaksi lasta ja ruokkinut ne kehollani puolivuotiaiksi. Mä yritän laittaa päähäni niitä hyviä ajatuksia, kuinka mun vartalon malli on pysynyt kaikesta huolimatta entisellään, ja raskausarvetki on vaalentunut lähes näkymättömiksi. Mä välillä jopa tartun itseäni masusta kiinni, tunnustelen sitä löllöä ja totean; Tää on ihan jees! Luin jostain, että se miten levität vartalovoiteen ihollesi suihkun jälkeen, kertoo siitä mitä ajattelet vartalostasi. Sutaisetko sen vain nopeasti sinne tänne, vai käytätkö aikaa ihon tunnusteluun ja kehon kaarien tutkiskeluun.



Ja se, että rakastaa vartaloaan tai ainakin viihtyy siinä, ei sulje pois ajatusta ettei voisi haluta tietoisesti muuttaa sitä. Niinkuin mulla on nyt projektina. Oikeastaan uskon, että se on melkein edellytys muutokselle. Olen mä elänyt aikaa jolloin vihasin mun kroppaa, yritin epätoivoisesti laihduttaa epäterveellisillä menetelmillä, mutta se on ja oli ihan kamalaa. Nykyään ajattelen, että se, että liikkuu ja syö hyvin, on yksi osa sitä itsensä rakastamista. Nyt tuntuu että puhun kuin johonkin uskonlahkoon hurahtanut hippi, mutta hei, eikö se vähän sitä ole? :D Muuta mitä voit muuttaa, jos tahdot ja hyväksy ne osat mitä et voi muuttaa. Mä tuun aina olemaan tämmönen lyhytjalkainen ja voin vaan katsoa mitä tolle masulle käy, mut ne on mun jalat ja mun masu.


Tänään jokainen joka lukee tän tekstin, lupaa miettiä, ja katsoa jatkossa itseään vähän armollisemmin. Kato sitä tyyppiä peilissä silmiin ja kerro että se kuvastus on kaunis ja ihana :)

- terveisin; hurahtanut hippi

Ps. Tänään piristin itseäni uusilla jumpatrikoilla, joita kuvissa esittelen! :)

maanantai 16. helmikuuta 2015

Tuunaa tennarit

Kuinka tehdä viisi vuotta vanhoista juoksulenkkareista kuin uudet? Tässä ohjeet kaltaisilleni köyhille ja kekseliäille:



Pyöräytä kengät rohkeasti pesukoneessa, neljänkymmenen asteen lämmössä. Laita kaveriksi miehen yhtä virttyneet ja likaantuneet tohvelit ja toivo parasta. Odota pesuohjelman loppuun ja nosta kengät huojentuneena avoimelle paikalle kuivumaan. Kengät kuivuvat noin vuorokaudessa ja sitten voitkin asentaa uudet, valitsemasi väriset kengännauhat. Tadaa! Ominaisuudethan näissä kengissä ei muuttuneet yhtään, ja rakko tulee varmasti edelleen kantapäähän liian pitkän lenkin jälkeen. Uudet lenkkarit pysyvät edelleen ostoslistalla, mutta parempia aikoja odotellessa nämä tuovat ehkä hitusen piristystä niihin tuleviin juoksulenkkeihin! Vaikka miehen mielestä ei olekaan mitään väliä minkä väriset kengät tuolla mehtässä on jalassa, mutta eihän ne miehet mitään ymmärrä! ;)


"Ennen"- kuvia ei julkaistu materiaalin järkyttävyyden vuoksi. 

Elämän suuret nautinnot

Mulla tuli tässä jokunen viikko sitten ajatus, kun olin lopettamassa tupakan polttoa, vähensin kahvin juontia ja herkutteluakin piti rajoittaa, että mitkä on sitten mun elämän suuria nautintoja kun noita ei enää saa? Noi kaikkihan on sellaisia tosi koukuttavia ja välittömästi hyvää oloa tuottavia aineita. Harmi vaan että kaikilla enemmän tai vähemmän huonoja terveysvaikutuksia. Mutta kun aiemmin tuo kombo on kuulunut päivittäiseen elämääni, niin vaikka lopettaminen tai vähentäminen lähtee omasta itsestä, tulee jossain vaiheessa olo, millä mä korvaan nämä?
Jos alkoi liikaa ärsyttää tai oli tylsää, saattoi mennä sauhuille tai voi keittää kahvit. Kaupasta voi joka kerta ostaa pari suklaapatukkaa ja saada sen pienen hetken nautinnon. Edessä on tietynlainen tyhjyys, hetken ajan.
Tietysti tiedän kokemuksesta, että liikunta tuottaa suurta hyvää oloa, mutta se ei tapahdu ihan heti. Ekojen kertojen jälkeen saattaa olla ihan kuollut ja lihaksiin sattuu viis päivää.



Puhutaan näistä kahdesta suuremmasta paholaisesta, karkista (herkuista) ja tupakasta, koska kahvin kohtuukäyttö on kuitenkin ihan ok. Olen alkanut ymmärtää, että ne ovat valheellisia pikaisen nautinnon tuojia ja yleensä jäljelle jää morkkis ja huono olo. Useimmiten tupakka ei maistu edes hyvältä ja sitä vetää vain tavan vuoksi. Ja karkkiin on muuten vaan koukussa. Sitäkin syö monesti ihan huonoon oloon saakka ja vaikka tuntuu ettei mahdu enää yhtäkään, niin lopettaa ei voi.



Mutta pikkuhiljaa alkaa oivaltaa, että on niitä nautintoja elämässä muitakin! Tietenkin ihan se liikunnan jälkeinen olotila ja sitten se jatkuva vireystila, mikä on päällä. Ruoasta saa uudenlaisia tuntemuksia, koska ilman tupakkaa ja sokeria makuaisti toimii eritavalla. Kuuma kylpy kipeille lihaksille, ah. Enkä valehtele etteikö parantuva ulkonäkö peilistäkin tuottaisi mielihyvää ;)
Ja tietysti aion syödä välillä karkkia, mutta en päivittäin! Ja ihan varmasti tulen joskus vielä polttamaan tupakin silloin tällöin, vaikka ei pitäisi. Mutta koukusta haluan eroon!


Tänään suurta nautintoa tuotti ihanan aurinkoinen talvisää ja ulkoilu lasten kanssa! Sekä sopiva tuntuma eilisen treenin jälkeen ;) 
Ihanaa että kevät on tulossa!

- Mia



Mun treenit ja niiden taustaa

Mä voisin vähän kirjoittaa miten mä oon aloitellu tota treenaamista. Mä oon aina tykänny jonkulaisesta painojen nostelusta, sellasesta liikunnasta mikä tuntuu lihaksissa kunnolla. Aiemmin esimerkiksi juoksu on ollu tuskaa (jos nyt puhutaan siis siitä kun olin lapsi ja nuori), kaikki hengästyttävät lajit oli ikäviä. Lapsena olin hiihtokisoissa aina vika, ja itku kurkussa sai käydä noutamassa sen lusikan palkintojen jaossa, kun muut sai pokaalin. Koulun liikunta tunneilla lemppareita oli sähly, ringette, mutta muuten liikunta oli vähän sellaista pakkopullaa.
Joskus teini-iässä kun aloitteli käymään jossain kuntokeskuksessa, tuli bodypumpista mun lemppari, vaikka kävin välill spinningissä ja jossain aerobic tyyppisissä ryhmäliikunta tunneilla. Ja aina kaverin kanssa.

Liikkuminen on siis ollut aina jaksoittaista, innostumista ja tympääntymistä. Olen kokeillut muodostelmaluistelua, joogaa, bailatinoa, pilatesta... Meillä ei kotona mitenkään erityisesti "kannustettu" liikkumaan, mutta jos jotain halusi kokeilla, sitä tuettiin. Olin kuitenkin enemmän sellainen luova haihattelija, eikä mikään harrastus kestänyt kauaa, oli se sitten liikuntaa tai ei.



En oikein muista milloin olisin löytänyt kuntosalin? Muistan liittyneeni ainakin heti amiksesta valmistumisen jälkeen kuntosalille. Siellä olen käynyt lyhyissä muutaman kuukauden jaksoissa. Nyt edellisestä jaksosta on ainakin kolme vuotta. Mä en ole sellainen tyyppi joka tarttis ketään vierelle käskyttämään, tai tsemppaamaan. Mä tykkään treenata ihan yksin ja koen että asetan itse itselleni tavoitteet. En pidä itseäni kilpailuhenkisenä, tai musta on ihan kiva voittaa, mutta en ahdistu jos en voita :D kilpailen lähinnä itseni kanssa.



Nykyään omilta lajeilta tuntuu kuntosaliharjoittelu ja muu lihaskuntoliikunta ja juoksu. Se laji, mitä nuorempana vihasin, onkin nykyisin lemppari, niinkin voi käydä! Innostuin lenkkeilystä ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen kunnolla ja uudestaan viime syksynä. Nyt talven aikana en ole juossut,mutta kevään ja inspiraation iskiessä aloitan taas. Ja kun saan uudet juoksulenkkarit ;)
Ennen kuin pystyn hankkimaan kuntosalikortin, treenaan ja olen treenannut kotona. Toistaiseksi olen esimerkiksi kyykyt tehnyt ilman painoja ja totutellut liikkeisiin. Mulla on 5kg:n ja 3kg:n painot ja jumppakuminauha. Neljän viikon jälkeen alkaa tuntumaan, että käyttämäni painot alkavat olemaan liian kevyitä ja odotan malttamattomana salille pääsyä!


Kuvissa mun uudet treenikengät ja kotikuntosali. Kenkiä voi käyttää hyvin kotonakin jumpatessa, oli muuten askelkyykytkin paljon vakaampia kengät jalassa! :)

- Mia

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Vihreää voimaa

Nyt tuli testattua taas pikkusen vihreämpää smoothieta. Tää oli jo sellainen missä vihreys maistui ja värikin oli kohdillaan. Jopa niinkin hyvin, ettei mies edes suostunut maistamaan :D Sainpahan kaikki vitamiinit itselleni.



Mä laitoin eilen babypinaatin loput pakkaseen lehtikaalien kaveriksi. Tyhjätyt raejuustopurkit toimii loistavina pakastusrasioina ja jos käytössä on läpinäkyvät kannet, näkee helposti mitä se sisältää. Sieltä ne pikkupinaatit pääsee helposti munakkaankin sekaan. Pinaattimunakas on ihan herkkuiltapala!


Joukkoon laitoin tällä kertaa rahkan sijaa luonnonjogurttia. Vihreyttä tavoittelin tammenlehväsalaatilla, pinaatilla, lehtikaalilla ja avokadolla. Makeutta sai lisäämällä joukkoon vähän banaania ja kuituja laitoin kauraleseistä. Mä en oo oikeestaan koskaan kaivannut sen enempää makeutta aamupirtelöihini, vaikka ilmeisesti hunaja tai joku nestemäinen makeutusaine voisi toimia siinä tapauksessa, että haluaa vähän makeampaa. Notkistin smoothien lirauksella rasvatonta maitoa ja ihan vedellä. Seuraavaksi tahtoisin kokeilla päärynää, siitä voisi tulla aika raikas lisä.

So fresh, oli hyvää




Viikko ja kuukausiraporttia

Päätinkin yhdistää ensimmäiseen viikkoraporttiini kuukausiraportin. Tänään tuli täyteen neljä viikkoa siitä kun aloitin projektini.

Mitä neljässä viikossa saa aikaan? Lähtöpainoni oli 64,1kg

Aloitin tosiaan 19.1. maanantaina ja ensimmäinen viikko meni ihan totutellessa koko ajatukseen. Olin käynyt edellisenä lauantaina siellä Jang Su:ssa ekan kerran ja sitä ennen mulla oli ollut kahden kuukauden treeni tauko. Ekalle viikolle ei tullut kuin yksi liikunta suorite ja se oli seuraavan lauantain Jang Su. Ruokailut olin pyrkinyt pitämään säännöllisinä, mutta en liiemmin katsellut mitä söin. Harjoittelin aamupalan syöntiä, aloin juomaan vettä ja vaihdoin vaalean pastan tummaan, pieniä muutoksia. Viikonloppuna vetelin hirveitä kasoja karkkeja ja se moodi jäi hetkeksi päälle, karkkihimo.



Seuraavalla viikolla aloittelin tupakan polton lopettamista. Viikkoon mahtui mässäilyä nachoilla ja karkeilla ja painokin taisi pompsahtaa jossain vaiheessa 65:n yläpuolelle. Reenit kuitenkin kulki mukavasti ja treenasinkin 4 kertaa koko viikon aikana, kolme kertaa lihaskuntoa + Jang Su.

Kolmas viikko menikin vähän lööbaillessa, tiistaina tuntui ettei kulje ollenkaan ja lonkassa tuntui ärsyttävää kipua. Olinko tehnyt jotain väärin? Oli pakko pitää treenivapaita päiviä, joina vain venyttelin ja annoin lonkan asettua. Ehkä se oli alun kankeutta, lihasten tottumattomuutta. Liikkeetkään ei välttämättä olleet niin puhtaita kun ei ollut vielä lihaksia joilla niitä tehdä. Keskityin siis enemmän ruokailuun, ajatus siitä, että ruoan osuus kropan muodostumisessa on tärkeämpää, lohdutti. Viikonloppuna vietettiin poikani synttäreitä ja sen herkuttelun jälkeen syntyi päätös loppuhelmikuun herkuttomuudesta. Lauantain sujui treenikin taas ja vaikka Jang Su tunti jäi synttäreiden vuoksi väliin, sainkin kunnon puhtia illan kotireeniin :)

Sitten neljäs, eli tämä kulunut viikko. Alkuviikon tuskainen herkkuhimo on vaihtunut suhteellisen tasaiseen oloon, En kiellä etteikö makeaa tekisi mieli, mutta ei niin paljon, että tuntisin tarvetta sortua. Tähänkin viikkoon sai mahdutettua neljä liikuntakertaa, vaikka välissä jouduinkin tarkkailemaan oloa mahdollisen flunssan varalta. Paino oli tänä aamuna 62,7kg
Ma: kävely 45min
Ti: 35min köpöttely + koko lihaskuntokehon treeni kotona
Ke: vp
To: vp
Pe: vp
La: Jang Su
Su: Koko kehon lihaskunto treeni kotona



Jossain törmäsin siihen tsemppitekstiin, että menee neljä viikkoa huomata itse muutos, kahdeksan viikkoa, että ystävät huomaa ja 12 viikkoa, niin muutkin näkee muutoksen. Mulla on tässä vaiheessa tapahtunut havaittavaa muutosta ainakin olossa! Vatsaa ei turvota ja se on solakoitunut, lihaksetkin on jo vähän vahvistunut, eikä treenaaminen tunnu kauhealta tuskalta. Mieli on pääsääntöisesti virkeä ja tasainen. Kilojahan tippui neljässä viikossa 1,4kg, joka on mielestäni kyllä tosi hyvä, varsinkin jos se on sitä itteesä, eli läskiä :D Ja kun mitään hirveetä rääkkiä tää ei oo missään vaiheessa ollut, ei ruokailun, eikä liikunnankaan kannalta. Kuten aiemminkin mainitsin, niin pieniä muutoksia. Mä olen periaatteessa syönyt ihan perusruokaa, sellaista mitä meillä koko perhe syö. Välillä saatan tehdä jotain omia sössöjä. Kasvisten lisäys on kyllä ollut suuri.
Nyt jännityksellä odotan, mitä seuraavat 4 viikkoa tuovat tullessaan! Jotenkin on myös helpompaa ajatella tätä projektia tämmöisissä lyhyemmissä jaksoissa ja samalla voi tehdä pieniä välitavoitteita. Niistäkin voisin jossain vaiheessa kirjoittaa.

Kannatti aloittaa! :)

lauantai 14. helmikuuta 2015

Takaisin hommiin

Nyt on hieno fiilis, mä tosiaan selätin sen alkavan flunssan, eikä yöllä tuntunut mitään kurkussa. Olisiko näistä mun rehujen popsimisista ollut hyötyä siis?
Pääsin siis tänään ekaa kertaa tiistain jälkeen reenaamaan ja vuorossa oli kehonhuolto tyyppinen Jang Su tunti. Kyseessä on fysioterapiaa ja kamppailulajeja yhdistelevä tunti ja tällä kurssilla on keskitytty lantion seudun vahvistamiseen. En tiedä onko tätä kyseistä lajia olemassa missään muualla, kuin täällä Lahdessa yhdellä salilla. Itse sain kuuden kerran kurssin veljeltäni lahjaksi ja nyt on sitten enää yksi kerta jäljellä.



Muutenkin päivä on ollut touhukas ja ohjelmaan on kuulunut esimerkiksi syntymäpäivät. Se olikin mulle sellainen ensimmäinen julkinen koetinkivi tämän herkkulakon kanssa. Tavallaan mulla ei ollut mitään ongelmaa olla syömättä herkkuja, koska päätökseni on niin vahva. Pieni katumus iski kyllä nähdessäni mitä kaikkia ihania herkkuja siellä pöydässä olikaan! Kakku täynnä m&m karkkeja! Toinen mieltä askarruttava asia on tietenkin aina, mitä muut ajattelee, ja etenkin juhlien järjestäjä. Onko loukkaavaa olla syömättä tarjolla olevia antimia? Niin monesti on tullut esimerkiksi kylässä otettua piirakkaa tai mitä nyt tarjolla on ollut, ihan vain kohteliaisuudesta. Vaikka ei ole välttämättä edes tehnyt mieli. Nyt sitten ihastelin emännälle hänen leipomuksiaan ja totesin samaan syssyyn, että valitettavasti mulla jää nyt väliin tämän herkkulakon vuoksi. Mies sai syödä minunkin osuuteni. Kahvit sentään join :)



Iltasella väänsin sitten itselleni herkkusalaatin. Tammenlehväsalaattia, jääsalaattia, tomaattia, kurkkua, rucolaa, cashewpähkinöitä, katkarapuja ja avokadoa. Ripsautin vielä hyppysellisen ruususuolaa pinnalle. Silloin mun mielestä avokadon maku tulee paremmin esille :)
Huomenna olisikin sitten blogin ensimmäisen viikkoraportin vuoro! Täytyykin pohtia, miten sitä alkaa toteuttamaan :) Tätä ei vielä taida kukaan ihmeemmin lueskella, mutta jos siellä jo joku on, niin voi kommentoida ideoita! :)

-Mia