sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Viikkoraportti 2


On toisen viikkoraportin aika! Tai ensimmäinen virallista laatua. Tänään sain värvättyä miehen ottamaan nää viralliset kehityskuvat. Täytyy kyllä sanoa, että onpa tosi imartelevaa :D En usko että kukaan voi näyttää oikeesti kauheen hyvältä pönöttäessä tolla tapaa tönkkönä, mutta eihän se nyt olekaan tässä pääasia. Harmi, ettei mulla ole sieltä alkuajoilta oikein kunnollisia kuvia vertailuun, mutta niitä tulee sitten ajansaatossa myöhemmin.
Oli niin pirtee aamunaama, että koin paremmaksi korvata sen tolla söpöllä auringolla :D

Ja viikon treenithän sujui sitten näin:

Maanantai: Lepopäivä
Tiistai: Koko kehon lihaskunto kotona, luistelua
Keskiviikko: 30 minuutin juoksulenkki
Torstai: Lepopäivä
Perjantai: Koko kehon lihaskunto kotona ja 15min hölkkä. Löytyy myös täältä
Lauantai: Jang Su 1 tunti
Sunnuntai: Lepopäivä

Keskiviikon juoksulenkki oli ensimmäinen viime syksyn jälkeen ja yllätyin siitä kuinka hyvin se loppupelissa sujui. Ilmeisesti lihaskunnon harjoittamisesta on ollut hyötyä, eikä tuntunut jaloissa raskaalta. Välillä saattoi hieman pistää kyljestä, mutta sen sai aikalailla kuriin keskittymällä hengittämään ja hidastamalla tahtia. Pääsin jossain vaiheessa ihan jopa siihen kuuluisaan flowfiilikseen!
Myös toinen viikko herkutonta helmikuuta sujui oikein mukavasti, eikä mielitekoja ole ollut. Maanataina oli tarjolla laskiaispullaa ja lauantaina synttärikakkua, mutta pystyin kieltäytymään ystävällisesti. Mies on myös tukenut minua syömällä itse mm. popcornit kaapista, minä tyydyin haistelemaan voipoppareiden tuoksua :D 

Ensiviikolla viimeinen herkuttomuus viikko, hyvältä vaikuttaa!

- Mia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti