keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ääni muuttuu kellossa

Mulla on tässä lyhyessä ajassa tullut jo paljon oivalluksia, eritoten liikunnan suhteen. Miten ennen käsittämättömiltä tuntuvat asiat ovat saaneet selityksen ja minä uuden näkökulman. Laitan niitä tähän, huumoria on käytetty ;)

Aamupuuroa twistillä, tattaripuuro banskulla ja kivillä. 


1. Juoksijat:
Saatoin ennen ajatella, että esimerkiksi sadesäässä lenkkeilijät ovat hulluja, siis ihan todella hulluja! Samaan kastiin kuuluu kuumana kesäpäivänä juoksijat, juhlapyhänä juoksijat ja talvipakkasilla juoksijat. Hulluja koko sakki. Kuka oikeasti haluaa lähteä ulos lenkille kun voisi tehdä jotain muuta paljon mukavampaa, kuten löhötä sohvalla herkkuja mutustellen. 
Sittemmin olen ymmärtänyt, että juoksija ei katso kelloa tai kalenteria tai sen kummemmin säätilaa siinä mielessä, että jouluaattona ei voisi juosta tai että räntäsade olisi jokin este. Olen tajunnut, että juoksustakin voi oikeasti nauttia ja sitä voi haluta tehdä missä ja milloin vain! Varsinkin jos on jokin tavoite vielä mielessä. No, mulla ei sen suuremmin ole, mutta muutama vuosi tai kuukausi sitten en olisi voinut kuvitella juoksevani talvella. No juoksin kuitenkin hyvin myöhään syksyyn ja tänä talvenakin. Ensi talvena tahdon omistaa kunnon talvijuoksuvermeet ja juosta lumella ja jäällä :)



2. Salilla kävijät
Eikö salilla kävijöille ole muuta elämää? Okei, tää laji on ollu itelle aina se mieluisin, mutta aiemmin en ymmärtänyt miten joku (eritoten äiti-ihminen) voisi haluta viettää aikaa salilla USEAMMAN kerran viikossa! Tavallaan olin kyllä itse niin syvällä vauvamaailmassa, että aiemmin kohdallani se ei olisi tullut edes kysymykseen, mutta nyt on taas mieli muuttunut. Koen että esimerkiksi se 3 kertaa salia viikossa olisi oikein mainio määrä ja jos parit lenkit siihen päälle, niin mikäpä jottei! Se hyvä fiilis ja energia salin jälkeen on jotain niin suurta, että siitä ammentaa paukkuja pikkulapsi arkeen, sen "menetetyn" ajan edestä! 



3. Koko ajan samaa ruokaa
Joka aamu kaurapuuroa, joka lounas ja päivällinen samaa jauheliha-kana puputusta. Ja se kasvisten määrä! Meneehän siihen kauheasti rahaakin! Tai sitten ei. Kun herkut ja muut ylimääräiset jutut jää pois ostoslistalta jää kauppa budjettiin tilaa terveellisille aineksille. Sen lisäksi joka aamuinen puuro tekee ololle niin hyvää, että siinä on jo tosi hyvä syy syödä sitä, vaikka joka aamu. Lisäkkeet vaihtuu ja terveellisiä arkiruokia oppii kehittelemään, jopa niin että koko perhe voi syödä tyytyväisenä samaa ruokaa. 



4. Superfood hömpötykset
Tämä maailma on mulle toki vieläkin tuntematonta aluetta, mutta olen alkanut ymmärtää myös sen, että kun syödään yksinkertaisesti sitä puhdasta ruokaa, siihen alkaa kaipaamaan jotain lisää. Jotain uutta mitä kokeilla, jotain mistä voisi tulla vielä parempi olo ja jotain uutta vaihtelua ruokavalioon. Itse tutustuin ensimmäisenä Chia-siemeniin, niistä kokeiluista lisää myöhemmin. Ravinne lisä jutut on mulla myös edessä ja tunnen mielenkiintoa tutustua niihin pikkuhiljaa omaan tahtiin. Lisävitamiinit ja protskujauheet sun muut. Laitetaan kuitenkin ensin perusasiat kuntoon!



5. Saliselfiet, hauiskuvat ja belfiet
Nähään on niitä fittness tyyppien höpöhöpö juttuja. Itserakkaita ihmisiä, aina kuvaamassa itseään joka välissä; "tämmönen peba mulla on, lälläslää!"
Vai voisiko kuitenkin olla kyse puhtaasta itsevarmuudesta, innosta ja halusta jakaa tätä liikkumisen ja terveen elämän ilosanomaa muillekin, kuvamateriaalin muodossa? Välittämättä siitä mitä muut ajattelee? Toiset ihailee, jotkut on kateellisia ja jotkut inspiroituu. Mä olen ainakin itse niin visuaalinen ihminen, että mua ne kaikki kuvat inspiroi! Ja omat kuvat näyttävät tehdyn työn ja tulokset konkreettisesti :) Oli mullakin aika, että tuntui että ahdistus iskee jos näkee vielä yhdetkin vatsapalikat kännykän kuvaruudulla. Nyt tiedän, että mun ei tarvitse tavoitella samanlaista kroppaa kuin jollain toisella on. Voin puhtaasti ihailla toisten tuloksia ja ajatella, että mä oon hyvä näin ja iloita omista saavutuksista. Ja jakaa siitä kuvan tai pari :)

 

Musta on ihanaa huomata kuinka mun maailma on avartunut tän alkuvuoden aikana! Mä olen vasta alussa ja voin vain haaveilla millaisia oivalluksia mulla onkaan vielä edessä :)
Millaisia ennakkoluuloja muilla on ollut? Voitteko yhtyä näihin vai onko jotain muuta? :) 

Avarretaan maailmaa yhdessä ;) - Mia

6 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kiva lukea, mahtava postaus! Voisi itsekin tehdä samanlaisen, kun on ensin saanut liikunnasta paremmin kiinni ja jotain oivalluksia on ehtinyt syntymään. Mun mielestä on hienoa, että ihmiset pystyy myös myöntymään ja nöyrtymään, ajatukset kun vain voi muuttua ihan päinvastaisiksi. Itselläni on tähän mennessä noita samoja luuloja ollut ja osa on edelleen. Superfood ja muut protskujutut on etenkin olleet semmosia, etten voi vain käsittää sellaista touhua. Silti jo ihan tässä treenailun alussa olen huomannut tutkivani, että mitähän kaikkea sitä onkaan, vaikken tilaamassa olekaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kivaa että tykkäsit! :) kyllä aina pitää olla valmis vähän nöyrtymään ja ottaa uudet jutut uudella asenteella vastaan, itsehän siinä loppupelissä voittaa jos joku juttu onkin tosi hyvä. Kokeilee ja sithän sen tietää mikä itselle sopii ja mikä taas ei :)
      Mut kuten kirjoitinkin, nii must noi hifistely jutut tulee sit vast ajan kanssa myöhemmin jos on tullakseen. Sitten kun ne perus jutut on kunnossa ja alkaa jopa kyllästyttää ;)
      Avoimena vaan :)

      Poista
  2. Hih, hauska postaus! Varsinkin tuo selfie/belfie-osasto tökkii minulla koko ajan vastaan (ei ole 70-lukulaisten juttu, ei! :D), mutta kai siihenkin tottuu. Pakko kommentoida noihin lisäravinteisiin sen verran, että jos syöt päivittäin reilusti kasviksia, hyvälaatuisia rasvoja ja sopivasti protskua ja hiiliksiä tarpeeseen nähden, et tarvitse mitään ylimääräistä. Lisäravinneala on turhan hyvin markkinoitu bisnes, jolla viedään ihmisten rahat ja pahimmillaan rasitetaan maksaa ylenpalttisella vitamiini- ja kivennäisainevyöryllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oon vähän ajatellutkin :) ainoa mitä olen pohtinut on ollut jonkunlaisen palautusjuoman käyttö salin jälkeen, että olisiko sille tarvetta, mutta menen kyllä lähes poikkeuksetta aina kotiin syömään :) tai jotkut omega tabletit tai lisä d-vitamiinia, en tiedä :D

      Poista
    2. Jos pystyt syömään tunnin sisällä treenistä, et tarvitse edes sitä palaria. Ei siitä kyllä haittaakaan ole, ja siitä voi osan juoda juuri ennen harjoitusta. D-vitamiinia purkista jos et syö kalaa pari kertaa viikossa ja maitotuotteiden käyttö on vähäistä. :)

      Poista
    3. Kiitos neuvosta! Kalaa syön säälittävän vähän, maitotuotteita kyllä jonkun verran. Ehkä se d-vitsku vois olla paikallaan :)

      Poista