keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Elämäni ensimmäinen jalkapäivä

Noin niinkuin oikeesti! Ja mites se sitten sujuikaan? No ihan hyvin, kiitos kysymästä :D 
Paremminkin olis tietysti voinut mennä. Jos mulla oli maanantain treenin jälkeen oli hieman pettynyt olo, kun en jaksanut niin hyvin, niin tänään olikin sellainen olo, että en tehnyt ihan niin paljon töitä kuin olisi voinut. Jotenkin ihan jännitti mennä salille, oli ajatuksia siitä kuinka jalkapäivä on aina sellaista kauheeta rääkkiä, ettei pysty kävelemään jälkeenpäin. Noh, saa nähdä tässä seuraavina päivinä että miten treeni tehosi, tuleeko lihakset kuinka kipeiksi. Maanantain treenin jäliltä mulla on ojentajat, olkapäät ja etenkin alaselän lihakset todella kipeät! Myös rintalihakset ovat saaneet tuntumaa :)
Kokeilin tänään myös ekaa kertaa Juoksu mattoa ja vaikka sitäkin olin pelännyt, että käy sillee klassisesti, tiedättehän ;) Niin tykkäsinkin siitä kovasti! Jopa enemmän kuin crosstraineristä.

Tällee mä levittäydyn salilla, ihan ku kotonani :D



Toki on ihan hyvä, että uutta ohjelmaa lähtee ensin kokeilemaan mieluummin liian varovasti. En kuitenkaan kokenut, että olisin haastanut itseäni tarpeeksi. Tuntui vaikealta löytää sopivia paino määriä.  Jalkaprässissä lisäsin joka sarjan jälkeen lisää painoa, ensin oli 20kg, sitten 30 ja lopuksi 40kg. Ja olisi pitänyt rohkeasti aloittaa sillä 40:llä, kun silläkin jaksoi suht helposti sen kaksikymmentä toistoa. Tuntumaa saatiin kyllä sitten etureisipenkissä, lantion nostoissa ja pohkeissa. Ja toisaalta, nyt olen taas viisaampi. Laitoin kaikki painot ja toistot ylös, tein merkinnät siitä mitkä olivat hyviä paino määriä. Seuraavalla kerralla osaankin sitten pistää oikeammin painoja laitteisiin ja sitä kautta kunnon tuntumat ja sitä kautta tulokset :) 



Perjantaina olisi viikon viimeinen salipäivä edessä. Ja siellä odottaa minua leuanveto! Onneksi se on ohjelmassa ensimmäisenä ;) Alta pois vaan.
Uskon kyllä, että tällä ohjelmalla pääsen todella haastamaan itseäni, kun ohjelma vain tulee tutummaksi. Välillä on tunne, että vaikka tuloksia on tullut jo, niin toisaalta tässä kropassa on vielä tosi paljon työsarkaa. Olen saanut huomata, että mun yläkroppa totisesti kaipaa lisää voimia ja etenkin selkä! Mutta mä olen valmis ja motivoitunut. Matkan varrella tavoitteetkin tulevat muuttumaan, että vaikka timmi kesäkroppa on edelleen mielessä, niin nyt tuntuu, että kehon voimien kehittäminen on tärkeyslistalla ainakin samalla viivalla jollei jopa korkeammalla :) 


Tästä se lähtee :)  Moikka vaan! - Mia 

2 kommenttia:

  1. Ehkä mäkin uskallan nyt joskus juoksumatolle, koska pelkään tota samaa klisettä tapahtuvaksi. :D Mutta jos sä selvisit, niin ehkä mäkin. Itsensä haastaminen on kyllä varsinainen taitolaji, samoin kuin oikeiden painojen löytäminen! Mä aloitin jalkaprässillä 30 kilolla ja se meni suht hyvin. Olin aika varma, että 40 on liikaa, mutta päätin kokeilla silläkin ja tuntui kyllä heti paremmalta! Tein nyt toista kertaa jalat ja uskalsin koittaa vähän kovemmilla painoilla kaikkia liikkeitä. Helposti sitä sitten huomaa, jos meneekin jo liikaa ja pystyy vaihtamaan takaisin pienempään! Mieluummin niin päin kuin että tekee koko ajan liian pienellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo matolle vaan! Aloittaa ihan hitaalla kävelyllä ja pikkuhiljaa lisää tahtia, Nopeesti siihen tottuu ja se alkaa tuntua luontevalta :)
      Kiva ku oot uskaltautunut treenailemaan lisää salilla, kohta voi huomata kuinka siitä nauttii tosissaan :) Tosin täällä kärsitään tänään kunnon lihaskivuista :S

      Poista