Ikinä ei olla tyytyväisiä

Tuntuu että on ajan henki olla tyytymätön itseensä, nykyiseen kuntoon tai joihinkin vartalon osa-alueisiin. Koko ajan pitää olla kehittämässä jotain. Monessa blogissa olen törmännyt näihin teksteihin, missä päivitellään esimerkiksi dieetin alkupäiviä. Eritellään kehon osat mitkä niiin laahaa jäljessä. Pakarat, olkapäät, etenkin vatsa. Ja hämmästyn nähdessäni kuvat, joissa saattaa olla normaali sporttinen typy, jolla vatsalihaksetkin erottuu, vaikka rasvaa olisikin. Elämä on jakautunut kausiin; bulkataan ja dieetataan. Etsitään koko ajan kehittämisen aiheita ja todetaan, että jonain päivänä minäkin  olen huippukunnossa!

"Hirveesti rasvaa vatsalihasten päällä!" Vai hetkinen, voiskohan sittenkin olla tyytyväinen, hyvältä näyttää! Ei muuta ku biitsille! ;)

Hetkinen, tunnistanko jopa itseni tuosta? Kesäkuntoa,  kiinteytymistä, parempia muotoja, juu niitähän me kaikki haluamme. Mutta missä vaiheessa se loppuu? Onko se ikuisesti jonkun tavoittelua, niin että oikeastaan ei ollakaan missään vaiheessa tyytyväisiä. Enkä nyt tietenkään väitä mustavalkoisesti, etteikö itsensä kehittäminen olisi hyvä asia, mutta tuntuu että vaikka ihminen olisi todella hyvässä kunnossa, niin koko ajan yritetään saavuttaa jotain enemmän. "Kyllä nää olkapäät vielä pyöristyy, pakarat piukkenee ja vatsapalikat oikeen kolisee!"

Mulla oli yksi herätyksen paikka, kun oivalsin,  että oikeasti en ole ikinä kärsinyt kummemmin paino-ongelmista, vaikka ruokavalio on ollut tasaisen epäterveellinen. Nämäkin kilot, mitä olen pudotellut, ovat olleet raskauskiloja ja vuoden aikana ne on pudonneet aikalailla itsestään. Siis oikeastaan juuri niin, etten ole asiaa paljon ajatellutkaan. Sitten kun olen taas ihan pelkästään keskittynyt kroppa asioihin, on paino saattanut junnata paikoillaan ja samalla olen saattanut hieman ahdistua. "Ei tästä kehosta saa ikinä mitään aikaseksi! "

Mä alotin tän tekstin eilen ja jatkan tänään uudestaan inspiroituneena "älä laihduta tänään"- päivästä. Vaikka painon pudotus voi jollekin joskus olla paikallaan, jos on oikeasti ylipainoa, tai on oikeasti tyytymätön itseensä, niin välillä olisi hyvä pysähtyä kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Vaikka käytännössä tavoitteena olisi pudottaa painoa, niin pitäisi tajuta se, että on kuitenkin hyvä juuri nyt, juuri sellaisena kuin on. Mun mielestä olisi tärkeämpää keskittyä aiheisiin jotka ei koske ulkonäköä. Keskittyisi terveelliseen ruokaan, liikkumiseen ja kaikkeen mikä tekee hyvää sulle.
Tärkeintä olisi löytää tasapaino. Ei musta tule onnellisempaa sen jälkeen kun olen tiputtanut pari kiloa. Mutta sillä aikaa kun keskityn elämään, terveellisiin valintoihin, niin pikkuhiljaa se kehokin tulee sieltä perästä. Kun olet tyytyväinen itseesi ja aikaansaannoksiisi, hehkuu se ulospäin muillekin.  Se on kauneutta, eikä koolla tai kiloilla ole väliä.

"Hei, hyvä tyyppi siellä peilissä!"  :P

Tääkin on vähän haastava aihe, koska mulla on todellakin myös niitä päiviä kun en todellakaan ole tyytyväinen ulkonäkööni. Varsinkin se vatsa on mulle alue, jonka kanssa jaksan tasaisin väliajoin tuskailla. Mutta eräänä päivänä kun jumppasin kotona, tajusin, että kun teen jotain kehollani, niin olen kaikinpuolin iloisempi vartalostani. Vaikka en siinä hetkessä muutu mihinkään, paino ei muutu, eikä raskausarvet katoa, tunnen kuitenkin olevani kauniimpi, vahvempi ja mulla on kaikinpuolin parempi olo. Vahvempi keho tarkoittaa mulle helpompaa arkea lasten kanssa ja vaikka töissä. Ja kyllä mä edelleen haluan näyttää hyvältä, kukapa ei, mutta pitää tajuta, että itseasiassa mä olen jo kesäkunnossa! Kesä puuttuu enää tästä kuviosta :)

Joten keskitytään olennaiseen; hyvinvointiin, elämään, läheisiin ihmisiin ja hehkukaa! Itseään saa kehittää,  mutta itseensä pitää olla tyytyväinen. Sä olet ainoa sinä ja sun kehos on sun ainut, vaali sitä.

- Mia