Lempeää liikuntaa

Hempeily on pop, ainakin mun elämässä nyt. Sarah Wilsonilla oli yks hyvä vinkki liikuntaan, vaikka muuten torppasinkin noi sen liialliset sokerihömpötykset. Eli, liiku vähemmän. Ja itseasiassa, se tarkoittaakin enemmän liikuntaa, mutta vähemmän suorittamista. Hän neuvoi myös käyttämään vähemmän energiaa liikuntavälineisiin tai muihin ylimääräisiin härpäkkeisiin. Tää ajatusmalli sopii mulle! Mä tykkäsin käydä salilla tosi paljon, mutta sairastelun jälkeen tajusin, että tietyn saliohjelman ja viikkorytmin noudattaminen sen mukaan ei ehkä sovikaan mulle. Ainakaan pitkäksi aikaa.

Lähdetäänkin toiseen suuntaan ajatuksella, että joka päivä voi liikkua. Ei olekaan tiettyjä päiviä merkattuna kalenteriin, joita sitten noudatat. Jollekin toi toimii loistavasti ja ei siinä mitään, go for it :) Mutta mä tahdon elää vapaammin! Jos ajattelee lähtevänsä vain pienelle kävelylenkille ja lähtee reippaasti vain ulos, voi huomatakin tehneensä tunnin kävelylenkin. Mä olenkin nyt vähän jokapäivä tehnyt jotain pientä ja oikeastaan yrittää ujuttaa liikuntaosioita luontevasti arjen tekemisten keskelle. Joku voisi kutsua tällaista käyttäytymistä nimellä hyötyliikunta.

Tänäänhän vois vaikka jumppailla! Ei muuta ku takapuoli ylös sohvalta ;)

Salilla käydessä piti mietti kauhean tarkkaan, että mitä söi ja milloin, jos menee tiettyyn aikaan treenaamaan. Ja että jaksaa sitten kans treenata. Ja mulla oli sellai pakkosuoritusfiilis. Mä menin salille pumppaamaan tosissaan tai ei ollenkaan. Ei nyt joka kerta, mutta melkein. Sama lenkille mennessä, alle puolituntia juoksua ei ole lenkki.

Mä luulen, että nää jutut on myös luonnekohtaisia ja tällainen ajatusmalli lempeästä liikunnasta voisi sopia ihmisille jotka ressaa liikaa liikunnasta ja sen suorittamisesta. Sellaisille henkilöille, jotka ei ole luonnostaan liikunnallisia. Niinkuin mä. Mä tykkään liikunnasta, mutta se ei todellakaan tule luonnostaan, vaan joudun kuitenkin aina käymään jonkunlaisen keskustelun itseni kanssa, siinä että lähden liikkeelle. Nykyään tosin, kuulen useammin pienen äänen sisälläni, että lähdepä lenkille nainen. Niinku eilen. Menin kävelylle, jonka aikana tein muutamia juoksuspurtteja fiiliksen mukaan. Lauantaina menin pyörällä töihin koska teki mieli (Pyöräily on muuten kyllä huippulaji!) ja niin edelleen. Tänään tuntuu siltä, että voisi tehdä vaikka jotain lihaskuntoliikuntaa kotosalla. Kaikki liikunta lasketaan! :)

Onhan se hyväkin välillä puskea itseään eteenpäin ja treenata kovempaa, jotta kehittyisi. Ja toiset tykkää treenata kovaa, mutta kyllä uskon, että liikunnasta stressaaminen tappaa liikkunnan ilon kaikkein tehokkaimmin. Vai mitä mieltä sä oot? Onks tää nyt vaan laiskan tapa vältellä viikottaisia liikuntasuoritteita? ;)

- Mia